Olemassaolosta

Tämä teksti on olemassa sinulle tällä hetkellä.

Olemassaololla on mitta. Se on se määrä, kuinka paljon vuorovaikuttaa itsensä ja maailman kanssa. Toisaalta maailma on olemassa itselle niin paljon kuin antaa sen vaikuttaa itseensä. Itse ja maailma vuorovaikuttavat joka hetki. Omat käsitykset itsestä ja maailmasta ovat kuin antenneja, joilla vastaanottaa informaatiota. Jos oma käsitys asiasta on suora kuin pylväsantenni, niin sillä vastaanottaa informaatiota heikommin kuin monimutkaisella, saati sitten fraktaaliantennilla (http://en.wikipedia.org/wiki/Fractal_antenna). Mitä laajempi ja monimutkaisempi oma käsitys asiasta on, sitä laajemmalta taajuuskaistalta voi vastaanottaa informaatiota.

Todellisuus on asioiden välistä vuorovaikutusta. Kun tarkastellaan yksittäisiä vuorovaikutuksia, havaitaan että ne värähtelevät erilaisten tilojen välillä. Itse asiassa koko todellisuus vaikuttaisi olevan vain energioiden värähtelyä tiettyjen tasapainotilojen välillä, niin fysikaalisesta, uskonnollisista kuin esoteerisistakin näkökulmista. (Asiat pyrkivät aina kokonaisuuksissa minimipotentiaalitiloihin eli sopeutumaan ympäristöön, vrt. Herbert Spencerin evoluutiokäsitys, http://en.wikipedia.org/wiki/Herbert_Spencer#Evolution)

Jokaisella on oma kokonaisvärähtelykaistansa, oma "kanavansa" todellisuudessa, aivan kuin televisiokanava on vain eräs vastaanottotaajuus laajemmalta spektriltä. Se oma kanava on vain aina niin tarkkaan viritetty, että sen olemassaoloa on vaikeaa, jopa mahdotonta, huomata. Omat käsitykset asioista, omat antennit, ovat kasvaneet elämän aikana muotoonsa, ja vanhetessa niiden muodot kivettyvät, reifioituvat, tai pikemminkin puutuvat. Kukaan ei voi nähdä toisen antenneja. Kaikki voivat kokea, mitä toinen teoillaan välittää, mutta tekojen takana olevista ajatuksista vastaanottaa vain ne aallonpituudet, joita omat antennit ovat tottuneet vastaanottamaan. Toisen kanavalle voi yrittää virittyä, mutta ikinä ei voi tietää, onko kuva täysin selkeä ja virheetön vai sittenkin puutteellinen.

Koettu todellisuus on kokemus kaikista kanavista, joille on virittynyt. Vuorovaikutus maailmaan riippuu hyvin vahvasti koetusta maailmankuvasta. Sitä lähettää viestejä taajuuksilla, jotka ovat hyvin lähellä vastaanotettujen viestien taajuuksia; resonointia maailmankaikkeuden kanssa. Positiivinen ruokkii positiivista, negatiivinen negatiivista. Ei omena kauas puusta putoa.

Olemassaololla on mitta. Se on kokonaisresonoinnin määrä.



Onnellisuus johtuu vuorovaikutuksen kokemuksesta; itse muuttuu, kuin myös maailma ympärillä, ja kumpikin hyvältä tuntuvassa suhteessa. Muutosprosessissa "pysyy kärryillä". Kaaos on hallittua. Antennit elävät, taipuilevat kuin notkea nuori pajukko.

Masennus johtuu vuorovaikutuksen puutteesta; mikään ei muutu, kaikki toistuu, eikä mihinkään koe pystyvänsä vaikuttamaan. Kehä kiertää kehää. Omat antennit turtuvat käytön puutteen takia, ja elämän täyttää tyhjyys. Samat ajatukset, samat resonanssit, ominaisvärähtelytaajuudet, jäävät risteilemään antennien välille. Antennit ovat puutuneet, ovat pimeä risukasa, jonne ei valo paista. Kaaos on hallitsematonta. Eikä tilanne muutu, ellei itsen ulkopuolelta löydä jotain jota antenneillaan vastaanottaa, joka itseen vaikuttaisi. Jotain kivan tuntuista, mielekästä. Siltikin ihminen tarvitsee useimmin pelkän vaikuttajan sijaan vuorovaikuttajan, ja siksi ihminen onkin sosiaalinen olento. Siksi ihmisen ei ole hyvä olla yksin.



Siltikin olemassaolo on vain peräkkäisiä hetkiä. Niihin voi hukkua tai niissä voi oppia uimaan. Kaaokselle voi antautua tai sitten antautua.


np. Ulver - Lost in Moments

Ihmisestä ja luonnosta

Hiljattain esitetyssä MOT - Rasvainen kupla-ohjelmassa esitettiin liuta argumentteja eläinrasvojen terveellisyyden puolesta. Tästä voi tehdä sen päätelmän, että eläinrasvojen syönti on luonnollista, ainakin johonkin pisteeseen asti. Johtopäätös oli se, että vähähiilihydraattinen (ei leipää perunaa pastaa) ja paljon kasviksia ja eläinrasvoja sisältävä ruokavalio on kaikista terveellisin, ja sitä myötä luonnollisin.

Mutta kuka sen sitten oikeasti määrittelee, mikä on sitä luonnollista?

Jokaisella ihmisellä on eräs ainutlaatuinen kyky. Kyky kuunnella itseään. Kukaan ei sitä toisen puolesta voi tehdä.

Tiedättekös, tänä päivänä kaikki otetaan vastaan jonkun toisen valmiiksi pureskelemana. Tai jalostamana. Meille kaiken valmiiksi prosessoi ikinä väsymättä media- ja elintarviketeollisuus. Vaivaako kipu tai ahdistus? Ei hätää, kyllä lääketehtaalta kemikaali löytyy!

Antti Heikkilä kirjoittaa kirjassaan Siunattu kipu (2009) aiheesta. Olennaista on se, että ihmiset eivät kuuntele itseään vaan isompia auktoriteetteja. Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin miten kukaan isompi taho voisi todella tietää, mitä juuri sinä tarvitset?

Niimpä. Vain sinä voit tietää mitä sinä tarvitset. Mutta et sinä todennäköisesti tiedä. Miksikö? Koska et kuuntele itseäsi. (Jos tuumit, kuuntelenko minä itseäni, niin ei, en tarpeeksi.)

Jokainen tunne, jonka tunnet, kertoo jostakin. Itse asiassa kehosi yrittää kertoa sinulle jotain aiheuttamalla tuntemuksia. Jokaisella tunteella on tarkoituksensa, jokaisella kivulla syynsä. Nykyisellä länsimaisella tieteellä ei vain ole vielä mitään työkaluja subjektiivisen tutkimiseen. Siksi kipua voidaan pitää luonnottomana asiana, joka voidaan lääkkeillä lakaista maton alle.

Mutta mikä on luonnollisempaa kuin kipu? Mikä on luonnollisempaa kuin tunteminen? Tosiasiassa kipu ja tunteet yrittävät kertoa, mikä on vialla ja missä. Keho ja mieli ovat koneita, jotka kaipaavat polttoainetta ja huoltoa. Bensakone ei käy dieselillä, eikä kroppa pelkästään hiilihydraateilla. Letkut voivat tukkeutua, ellei niitä välillä verryttele. Mieli sotkeutuu kuin oma huone, jos sitä ei välillä järjestele.

Pienin sijoitus, minkä voi itseensä tehdä, on pari minuuttia päivästä oman kehonsa ja mielensä kuuntelemiseen. Mistä kolottaa, jumittaa, pistää, hohkaa? Mitä näkyy, kuuluu, pyörii mielessä?

Sitten vielä miettivät, miksi olemme masentunutta kansaa eikä mikään kiinnosta. Koska emme tiedä, mikä meitä oikeasti kiinnostaa. Emme tiedä, mikä on LUONNOLLISTA, koska kaikki ympärillämme on LUONNOTONTA. Ihmissuhteet pinnallisia, halut mediatalon keksimiä, maisemat harmaita, ruoka prosessoitua ja lisäaineilla täyteen ympättyä. Ja sitten se raha, kaiken tämän pahan alku ja juuri, joka on jo osoitettu valheelliseksi eliitin ylläpitämäksi valtakoneistoksi (google: rahan korruptio). Missä se luonto piileksii?

Ilman luonnollisuutta ihminen voi huonosti. Luonnoton luonnosta evakossa. Aatami ja Eeva paratiisista karussa, koska käärmeet ja hyttyset pelottaa. Onneksi taivas voi löytyä jo maan päältä. Se löytyy tuntemalla, kuuntelemalla itseä ja ympäristöä. Olemalla luonnollinen.



Juna, joka ei tiedä
mihin rata vie

silti täysin raiteillaan.


-Sielun veljet, Ihminen