Ihminen on loppujen lopuksi biologinen tietokone varustettuna ominaisuuksilla kuten persoonallisuus, tunteet ja oppimiskyky. Ihminen kasvaessaan oppii ympäristöstään käyttäytymismalleja, aivan kuten tietokoneen sovelluksia, jotka suorittuvat tietynlaisella ajastuksella, ärsykkeen vaikutuksesta tai omasta tahdosta. Jos minä nyt päätän, niin voin ohjelmoida itseeni sovelluksen "hakkaa kuudestoistaosia x rytmin tahtiin", "lausu je t'aime", tai "sylje räkäpalleroita". Toisaalta ympäristöstä voi saada paljon toimintamalleja, joita ei välttämättä edes tiedosta, kuten "kannata kokoomusta", "älä kannata ydinvoimaa", "muista pestä hampaasi", "syö karkkia ja suklaata ja osta vaatteita PALJON", "kunnioita vanhempia ja enemmän oikeassa olevia ihmisiä" tai vaikkapa "halaa kavereitasi aina nähdessänne".
Aivan kuten Heisenbergin epätarkkuusperiaate huomauttaa, että hiukkasen paikkaa ja nopeutta ei voida mitata mielivaltaisen tarkasti (koska mittaus suoritetaan törmäyttämällä hiukkasta toisella ja havainnoimalla hiukkasten nopeudet ja paikat), niin myöskään ihmismieltä, kokemusta, ei tiede voi ikinä havainnoida täysin tarkasti, sillä se aina tutkiessaan "töytäisee" tarkkailtavaa objektia, taikka itse tärähtäen havahtuu suurempaan olemukseen.
Tieteellä on rajansa. Se ei voi ikinä kertoa, mitä MINÄ koen. Minun täytyy selvittää se itse.
