Miksi nykytiedemiehet ovat niin tylsiä?

Tätä kysymystä olen miettinyt jo tovin, ja nyt sattui niin mainio analyysi vastaan että päätin suomentaa sen sinua ja itseäni varten.




http://medicalhypotheses.blogspot.com/2009/02/why-are-modern-scientists-so-dull.html


Why are modern scientists so dull? How science selects for perseverance and sociability at the expense of intelligence and creativity

Medical Hypotheses. Volume 72, Issue 3, Pages 237-243

Bruce G. Charlton

***


Tiivistelmä

Kysymys: miksi niin monet johtavat nykytiedemiehet ovat niin tylsiä ja tieteellisesti kunnianhimottomia? Vastaus: koska tieteen valintamenetelmät karusti kitkevät mielenkiintoiset ja mielikuvitukselliset ihmiset pois tieteen piiristä. Kaikilla koulutuksen ja työelämän tasoilla fiksuja ja luovia ihmisiä syrjitään suosimalla Tunnollisia ja Miellyttäviä ihmisiä. Jatkuvasti pitenevä tieteellinen koulutus ja tutkijatiedemiehien vähentynyt itsenäisyys suosivat ammatillisten "vallankumouksellisten" sijaan uutteria ja sosiaalisia tiedemiehiä, paremmin "normaaliin" kasvukeskeiseen tieteenharjoittamiseen soveltuvia. Korkea yleinen älykkyyden taso (ÄO) on edellytys vallankumoukselliselle tieteelle. Mutta opiskelumenestys riippuu älykkyydestä ja Tunnollisuudesta; nämä ominaisuudet vain korreloivat keskenään heikosti. Siksi mahdollisia vallankumouksellisia tieteentekijöitä etsivien korkeimpien tieteellisten instituutioiden täytyisi käyttää ÄO-testejä kuin myös pääsykoetuloksia löytääkseen korkean ÄO:n omaavat "alisuorittajat".

Korkean ÄO:n lisäksi vallankumouksellinen tiede vaatii korkeaa luovuudentasoa. Luovuus todennäköisesti yhdistetään melko korkeaan tasoon Eysenckin kuvaamasta persoonallisuudenpiirteestä "Psykotismi" (http://fi.wikipedia.org/wiki/Psykotismi). Psykotismi pitää sisällään ominaisuuksia kuten itsekkyys, normeista piittaamattomuus, impulsiivisuus, seikkailunhalu ja nopea, soljuva ja yhdistelevä ajatuksenjuoksu.

Mutta nykytiede valitsee Tunnolliset ja Miellyttävät ihmiset, ja samalla vaatii matalaa Psykoottisuuden ja luovuuden tasoa. Vastaehdotukseni - valita korkeisiin tieteellisiin asemiin vallankumouksellisia korkean ÄO:n ja korkeahkon Psykotismin tason omaavia tiedemiehiä - saattaa kuulostaa katastrofaaliselta, koska moinen ihmistyyppi monesti paljastuu pelkäksi puoskariksi tai egotrippaajaksi. Yksi lisäominaisuus on sikäli tarpeen: vannominen Totuuden ja vain Totuuden tavoittelun nimeen. Korkean tason vallankumouksellisen tieteen tulisi siis toivottaa lämpimästi tervetulleeksi loistavat, impulsiiviset, innostuneet epäsosiaaliset kummajaiset - kunhan he vannovat olevansa todellisia totuudenetsijöitä.

***

Johdanto

Miksi niin monet nykytiedemiehet ovat älyllisesti tylsiä ja tieteellisesti kunnianhimottomia? Koska tiedeyhteisön valintamenetelmät karsivat mielenkiintoiset ja mielikuvitukselliset ihmiset pois. [1]

Kaikilla koulutuksen tasoilla on taipumusta suosia tunnollisia ja sosiaalisia ihmisiä fiksujen ja luovien ihmisten sijaan. Kun tieteenteko on muuttunut yhä enemmän vertaisarvioinnin alaiseksi, sosiaalisesti hyväksyttävä käyttäytyminen on muuttunut tärkeämmäksi kuin syvästi inspiroitunut - vaikkakin ärsyttävä ja kapinallinen - totuudenetsiminen, jollainen oli ennen yleinen asenne parhaiden tiedemiehien joukossa.

Suurin osa vanhemmista ammatillisista tiedemiehistä on käynyt pitkällisen ja vaivalloisen opin, valintojen ja harjoituksen tien tullakseen ammattimaisiksi tutkijoiksi. Kumminkin prosessin pituus ja täsmällisyys varmistaa, että pitkän työuran saavuttavat tiedemiehet eivät ole kykeneviä huippuluokan vallankumoukselliseen tieteeseen. He ovat hyvin todennäköisesti erittäin tuotteliaita ja sosiaalisesti kykeneviä, mutta vain melko älykkäitä ja todennäköisesti mielikuvituksettomia. [2]

(Tietysti tällainen syytös kohdistuu epätodennäköisemmin tätä artikkelia lukeviin tiedemiehiin, koska on yleisesti tiedossa, että Medical Hypotheses-lehteä lukevat tai siihen kirjoittavat ovat epätavanomaisia ja tuppaavat tulemaan tieteellisen spektrin eloisammasta ja värikkäämmästä päästä!)



Tyhmyyttä edistäviä tapoja nykytieteen piirissä

Nykytiede on yksinkertaisesti liian tylsää aktiviteettia houkutellakseen monia älykkäimmistä ja luovimmista ihmisistä piiriinsä, saati sitten pitääkseen siellä tai kouluttaakseen huippuunsa. Varsinkin vaatimus 10, 15 tai jopa 20 vuoden jatko-opinnoista ennen mahdollisuuttakaan tehdä itsenäistä vapaavalintaista tutkimusta on omiaan estämään itsekunnioittavia ja eloisia persoonia; varsinkin heitä, joilla on pakonomainen tarve luovaan toimintaan. Jopa vuosikymmenien "harjoituksen" jälkeen todennäköisin tutkimuskohde määräytyy rahoituksen saatavuuden mukaan, tai sitten joutuu toimimaan rattaana jonkun toisen ohjaamassa tutkimuksessa. Kummassakin tapauksessa tiedemies joutuu ratkomaan jonkun toisen ongelmia - ei omiaan. Miksi kukaan itsensä vakavasti ottava älykkö tähtäisi moiselle uralle?

Koko tieteentekemisen prosessi ja tekstuuri on hidastunut. Lue 1960-luvun puoleenväliin asti aktiivisten tiedemiesten muistelmia - tieteentekeminen silloin oli ketterää ja nopealiikkeistä ja myös pidempijännitteistä kunnianhimoltaan. Odottamattomia johtolankoja saatettiin lähteä jahtaamaan. Oli tavallista aloittaa itsenäinen (todella itsenäinen) tutkimus 22-27-vuotiaana. Yksilön näkökulmasta edistys oli kouriintuntuvaa, ilmassa eloisaa jännitystä.

Nykyään tiedemieheksi kouluttautuminen on lähestulkoon loputtomiin viivytettyä nautinnon tavoittelua. Vaadittujen opiskeluvuosien määrä vain kasvaa (t.s. vuosien määrä, joina opiskellaan mitä "täytyy" opiskella muiden mielestä, eikä mitä itse haluaa) - kuin myös etukäteen suunnittelun määrä, lupahakemusten määrä, kuin myös kaiken muun tieteellisesti epäolennaisen ja energiaa tuhlaavan byrokratian määrä.

Tieteellisen toiminnan, keskustelun ja tutkimuksen aikaskaala on venynyt päivistä, viikoista ja kuukausista kuukausiin, vuosiin ja vuosikymmeniin. Silti samaan aikaan tasaisen korkean tuloksellisuuden vaatimus on supistanut rahoitussopimusten pituuden maksimissaan 3-5 vuoteen kerrallaan. Tieteellisesti kunnianhimoiseen tutkimukseen panostaminen ja riskien ottaminen on yleensä ammatillinen itsemurha [2]. Summa summarum, tieteentekemisen tempo on hidastunut, ja samaan aikaan tieteen aikahorisontti on supistunut. Nykytiede on siis sekä tylsempää että lyhytnäköisempää kuin ennen: kumpikin huonoimpia mahdollisia vaihtoehtoja!
...






Lähteet:

[1] B.G. Charlton, Why are scientists so dull?, Oxford Mag 281 (2008), pp. 7–8.


[2] B.G. Charlton and P. Andras, The ‘down-shifting’ of UK science, Med Hypotheses 70 (2008), pp. 465–472.